Työterveyslääkäri

Kun liikunnasta tulee pakko

Työterveyslääkäri
2007;25(2):54-56
Satu Kaski

Liikunnan katsotaan etupäässä olevan ihmiselle hyväksi. Joskus liikkumisesta tulee kuitenkin pakko. Tällöin liikunta ei edistä terveyttä, vaan päinvastoin tuhoaa sitä. Liikunta ei enää kohota kuntoa eikä tuo henkistä tasapainoa ihmiselle. Haitallinen liikuntariippuvuus on elimistön ja mielen häiriötila, johon tulee puuttua. Puuttuminen voi olla vaikeaa ja edellyttää osalliselta paljon vaivannäköä, mutta se kannattaa. Terve suhtautuminen liikuntaan voi edistää ihmisen hyvinvointia ja terveyttä.

Parhaimmillaan liikunta tukee ihmisen hyvinvointia. Se edistää terveyttä, auttaa jaksamaan, helpottaa painonhallinnassa ja tuo hyvää oloa liikkujalle. Elämäntapaliikkujat liikkuvat, koska he kokevat liikunnan merkityksellisenä oman itsensä kannalta. Merkityksellisyys voi liittyä saavutettuun olotilaan, kuntoon, kehon muotoon, sosiaaliseen statukseen tai sisäiseen kokemukseen itsestä.

Liikkuminen on ihmiselle luontaista: itse asiassa on vaikea olla täysin liikkumatta, jollei siihen ole selkeästi neurologista tai somaattista syytä. Oleellista on, miten ihminen määrittää itselleen liikunnan. Mikäli liikuntana pidetään vain "sykettä nostavaa hikijumppaa", voivat kävelylenkit ja hyötyliikunta edustaa ihmiselle vain normaalia arkirutiinia ja lepoa. Karrikoiden voidaan sanoa, että mitä kapeampi käsitys liikkumisesta on, sen riskialttiimpaa se on ihmisen terveyden kannalta.

Salakavala riippuvuus

Sanonta "kohtuus kaikessa" pätee myös liikuntaan. Liikunta tuottaa mielihyvää ja saa ihmisen omat "mielihyvähormonit" liikkeelle. Endorfiinihumala tuntuu miellyttävältä ja sitä halutaan lisää. Ihmisen elimistö pyrkii aina tasapainotilaan, joten määrä, joka aiemmin tuntui hyvältä, ei pitkälle jatkuessaan riitä: tarvitaan aina vain enemmän ja kovempaa liikkumista, jotta elimistö saisi tarvitsemansa huippufiiliksen. Näin kierre liikuntariippuvuuteen on syntynyt.

On hyvä muistaa, että liikuntariippuvuus ei aina ole pahasta. Mikäli ihminen kokee tarvitsevansa liikkumista esimerkiksi 5-6 kertaa viikossa, jotta jaksaa olla töissä, opiskella, olla hyvä puoliso ja riittävä vanhempi, kannattaa hänen varata tämä aika. Mikäli liikunta alkaa estää kohtuuttomasti muuta elämää tai yhden kerran väliin jääminen alkaa haitata toimintakykyä, on kyse jo liiallisesta liikuntariippuvuudesta.

Liikuntariippuvuus voidaan ajatella ikään kuin janalle, jossa toinen ääripää on tietoinen halu liikkua paljon ja toisessa ääripäässä on pakko liikkua paljon. Liiallinen liikuntariippuvuus ei enää tue ihmisen hyvinvointia. Liikunnasta on tullut pakko, joka tulee suorittaa säännöllisesti. Se on rituaali, joka tulee toistaa, koska toistamatta jättäminen olisi koko minuudelle liian uhkaavaa. Todellisuudessa liikuntakaan ei tuo enää mielihyvää, mutta se estää liiallisen pahan olon tulemisen mieleen. Ihminen on ikään kuin mielensä ja kehonsa vankilassa, josta on vaikea ja tuntuu mahdottomalta päästä eroon.

Liikuntariippuvuus voi näkyä monella eri tavalla. Ihminen voi esimerkiksi kävellä työmatkat. Työmatkan jälkeen hän menee kahdelle aerobictunnille, josta hän vielä kävelee kotiin. Näin hän tekee joka päivä. Viikonloppuisin hän voi tehdä niin kutsuttua maratonliikkumista, koska työpäivä ei häiritse omia liikuntatottumuksia. Jokainen päivä täyttyy liikunnalla ja kaikki energia menee sen miettimiseen, miten ja missä tänään voi liikkua. Sosiaaliset kontaktit alkavat pikku hiljaa rajoittua, koska liikunta-addikti ei kestä kritiikkiä liikkumisestaan. "Kateellisten panettelua, kun eivät itse jaksa", saattaa henkilö kuitata kritiikin.

Liikuntariippuvuuteen liittyy usein myös ongelmia syömisen kanssa. Itse asiassa liikunta-addiktista kärsivä henkilö jää usein kiinni esimerkiksi työterveyshuollossa painonsa ja syömisensä takia. Suhtautuminen syömiseen voi häiriintyä monella eri tapaa. Se voi näkyä terveellisen ruokavalion ylikorostamisena, ahmimisena, ahmimisena ja oksentamisena tai eri asteisena syömättömyytenä. Keskeistä jokaisessa näissä syömishäiriössä on, että ihminen katsoo maailmaa ja elämäänsä ruokasilmälasien läpi. Kaikessa tekemisessä on läsnä ajatus siitä, mitä voi syödä, milloin voi syödä, miten paljon voi syödä, miten paljon voi olla syömättä ja ennen kaikkea miten paljon pitää liikkua, ettei syöminen haittaa omaa kokonaistilannetta.

Liikuntariippuvuuden yksi aiheuttaja voi myös olla vääristynyt kehonkuva. Ihmisen sisäinen kokemus itsestä ei näin välttämättä vastaa todellista peilikuvaa. Huoli liikalihavuudesta tai huoli lihasten pienuudesta ja vähäisyydestä voi ajaa ihmisen loputtomaan kilpajuoksuun itsensä kanssa. Ongelman ydin on siinä, että toivottu mielikuva itsestä karkaa sitä kauemmaksi, mitä lähemmäksi sitä todellisuudessa pääsee: aina voi tehdä paremmin, näyttää paremmalta ja olla tehokkaampi.

Liikunta-addiktista kärsivä ihminen on todellisuudessa väsynyt. Hän ei jaksa nauttia elämän pienistä iloista: elämä on suorittamista ja yksittäisiä liikuntasuorituksia täynnä. Usein liikuntariippuvuus huomataan työterveyshuollossa myös väsymyksen takia. Liikunta-addiktin henkilön elimistö on ylikunnossa, jolloin syke on koko ajan korkea ja keho ja mieli väsynyt. Vastaanotolla hän voi tosin valittaa vain työhön liittyvää uupumista tai masennusta.

Mikä avuksi?

Harvoin ihminen itse huomaa olevansa haitallisesti riippuvainen liikunnasta. Liikuntariippuvuuden huomaavat usein läheiset, työtoverit tai muut ympärillä olevat ihmiset ennen asianomaista itseään. Asian puheeksi ottaminen voi olla vaikeaa. Toisen liikkumiseen puuttumista pidetään yksityisyyteen puuttumisena. Toisaalta toisen aktiivinen liikkuminen ei myöskään välttämättä ole liikuntariippuvuutta, mikä hankaloittaa puuttumista ajoissa.

Huolimatta asiaan liittyvästä vaikeudesta, aitoon välittämiseen kuuluu se, että asiaan puututaan. Asiaan puuttuminen ja itselle avun hakeminen, ei ole heikkouden merkki, vaan merkki siitä, että ihminen välittää itsestään ja haluaa auttaa itseään.

Liikuntariippuvainen voi auttaa myös itse itseään. Päiväkirjan pitäminen omasta liikkumisesta auttaa hahmottamaan, miten paljon, missä tilanteissa ja millä tavalla liikkuu. Kun ihmisellä on selvillä, mihin hän aikansa käyttää, voi hän alkaa muuttaa sitä. Joskus auttaa se, että osan liikuntalajeista vaihtaa esimerkiksi venytys- ja rentoutustuntiin. Näin liikuntatottumukset eivät muutu, mutta elimistö ja mieli saavat hieman toisenlaista lepoa.

Tosin on hyvä muistaa, että joissain tilanteissa liikunnan vaihtaminen toiseen aktiviteettiin ei välttämättä auta: kierre jatkuu, mutta kohde vain vaihtuu. Tällaisessa tilanteessa ihminen tarvitsee tukea ja apua päästä takaisin jaloilleen. Elämän suorittaminen ja itsensä projektina pitäminen suojelevat usein tyhjyyden ja merkityksettömyyden kokemuksilta. Tällöin ihmisen kannattaa hakea apua esimerkiksi työterveyshuollosta tai hakeutua psykoterapeuttisen tuen piiriin.

Taulukko 1. Liikuntariippuvuuteen tueksi:
  • Vaihtele lajeja: käy välillä kävelyllä ja muista, että venyttelykin on liikuntaa!
  • Mieti, mitkä muut asiat sinua kiinnostavat: esimerkiksi teatteri, elokuvat, käsityöt, kirjoittaminen vai lukeminen
  • Puhu asiasta: yksin asiat tuntuvat raskaammilta; jaettu huoli on pienempi kantaa!
  • Mieti, mitä hyvään elämään itselläsi kuuluu: katso, kuinka paljon kullekin asialle on tällä hetkellä aikaa: kun liikunnan lisäksi listassasi on yksikin muu asia, järjestä aikaa sille!
  • Hae apua: avun hakeminen ei ole heikkouden merkki, vaan merkki siitä, että ihminen tunnistaa rajansa ja välittää itsestään. Esimerkiksi työterveyshuoltoon on usein matala kynnys mennä
Taulukko 2. Miten auttaa liikunnasta riippuvaista henkilöä:
  • Tarkista vastaanotolla liikuntatottumukset. Kysy kertojen ja liikuntamuotojen määrä. Älä luota kerrottuihin adjektiiveihin: "liikun riittävästi" tai liikun paljon" tai "olen aktiiviliikkuja" eivät kerro määristä ja lihashuollollisesta levosta vielä mitään.
  • Uskalla ottaa puheeksi: Kysy liikuntaan liittyvistä kokemuksista ja motiiveista, mikäli epäilet haitallista liikuntariippuvuutta.
  • Tarjoa tukea ja apua: haitallisesta liikuntariippuvuudesta voi päästä, mutta se on vaikeaa.
  • Auta tekemään esimerkiksi toipumisen viikko ohjelma ja sovi seurantakäynnit: osoita, että välität
  • Anna tietoa: joskus ihmisen tilanne korjaantuu, kun hän oppii liikkumaan monipuolisesti: esimerkiksi ohjaa laittamaan kovat harjoitteet ja palauttavat, peruskuntoa nostavat kevyet harjoitteet sekä lihashuollolliset harjoitteet erillisille päiville.
Satu Kaski
PsL
urheilupsykologi
työ- ja organisaatiospykologi
psykoterapeutti
satu.kaski@mbnet.fi

Kirjallisuutta

  1. Kaski S. Valmentautumisen psykologia kilpa- ja huippu-urheilussa. Edita, 2006.
  2. Kuusinen K-L. Syömishäiriöt. Teoksessa Kognitiivinen psykoterapia, toim. Kähkönen S., Karila , I, Holmberg, N (s. 209-224). Helsinki: Duodecim, 2001.
  3. Raglin, J. S. & Wilson, G. S. Overtraining in Athletes. Teoksessa Emotions in Sport, Hanin. Y.L.. toim.( S. 191-207), Champaign, IL: Human Kinetics, 2000.
  4. Roberts G. Advances in motivation in sport and exercise. Champaign, IL: Human Kinetics, 2006
  5. Weinberg ja Gould. Foundations of sport and exercise psychology. Champaign, IL: Human Kinetics, 2003.