Työterveyslääkäri

Uni ja terveys

Työterveyslääkäri
2007;25(3):66-68
Mikko Härmä

Lievät unihäiriöt ja erityisesti työstä johtuva univaje ovat yleistyneet Suomessa. Unihäiriöiden terveyteen liittyvät mekanismit ovat osin epäselvät, mutta uni vaikuttaa mm. autonomiseen hermoston tasapainoon, ruokahaluun, sokeriaineenvaihduntaan ja immunologiseen puolustusjärjestelmään. Unihäiriöt ovat kohonneen verenpaineen, ylipainon, aikuistyypin diabeteksen ja sepelvaltimotaudin riskitekijöitä. Paitsi normaalia lyhyempi myös sitä pitempi yöuni lisää sairastavuutta ja kuolleisuutta. Unihäiriöt voivat olla osittainen selitys työstressin, vuorotyön ja mielialahäiröiden terveysvaikutuksille.

Lievä unettomuus on yleistynyt työssä käyvillä

Vuonna 2000 38%:lla suomalaisista oli unettomuutta ja noin 15 % nukkui korkeintaan 6 t yössä tai vähintään 9 tuntia. Lievät unihäiriöt ovat lisääntyneet erityisesti työelämässä mukana olevilla: Tilastokeskuksen tilastojen mukaan työssä käyvien miesten lievä unettomuus vuonna 2003 oli vajaa puolet yleisempää ja työssä käyvien naisten yli puolet yleisempää kuin vuonna 1997. Myös unilääkkeiden käyttö on lähes kolminkertaistunut vuodesta 1975 vuoteen 2005.

Tärkeimpiä työperäisiä unihäiriöitä ovat riittämätön yöuni, vuorotyön ja epäsäännöllisten työaikojen aiheuttama unettomuus sekä työn stressitekijöistä johtuva unettomuus. Koska työstressi ja poikkeavat työajat ovat nykyään hyvin yleisiä, osittain tai täysin työstä johtuvat unihäiriöt selittävät valta-osan työikäisten univajeesta. Orgaaniset unihäiriöt aiheuttavat kuitenkin voimakasta unettomuutta, niiden tunnistaminen on erityisen tärkeää. Esim. obstruktiivista uniapneaa sairastaa noin 3% keski-ikäisitä miehistä ja 2% naisista. Kuitenkin joka viidennellä lievästi ylipainoisella aikuisella on lievä tai oireeton uniapnea.

Onko pitkään nukkuminen terveellistä?

Suuressa amerikkalaisessa syöpätutkimuksessa jo kymmeniä vuosia sitten havaittiin sattumalta, että sekä lyhyt (esim. 6 tuntia tai vähemmän) että normaalia pitempi (noin 9 tuntia tai enemmän) unen pituus liittyvät kohonneeseen kuolleisuuteen. Myöhemmin tutkimus on voitu toistaa useissa eri maissa ja ilmiö näyttäisi pitävän paikkansa myös Suomessa. Näyttääkin siltä, että kaikkien pisimpään elävät noin 7 tuntia yössä nukkuvat. Ilmiön selittämisessä tutkimus on tähän mennessä kohdistunut lyhyen unen terveysvaikutuksiin, kun taas normaalia pitemmän yöunen roolia terveyshaitoissa ei ole tutkittu juuri lainkaan. On kuitenkin mahdollista, että sekä lyhyt- että pitkä yöuni kertovat samasta asiasta: unen tehtävä ei jostain syystä täyty. Joko uni jää liian vähäiseksi tai sitten sen laatu on niin heikkoa tai unen tarve niin suuri, että henkilö joutuu nukkumaan tai ainakin "yrittää" nukkua mahdollisimman pitkään. Unen määrä ja laatuhan eivät ole sama asia.

Miten univaje voisi lisätä sairastavuutta? Immunologinen järjestelmä

Uni on pääosin anabolinen tila ja useiden kudosten kasvu, proteiinisynteesi ja vammojen paraneminen on nopeinta unen aikana . Unen yhteys esim. vammojen paranemiseen ei kuitenkaan ole kiistaton. Vaikka esimerkiksi koettu stressi ja kortisolitasot aamulla ennustivat haavan paranemisnopeutta terveillä koehenkilöillä, paraneminen ei ole suoraan yhteydessä edeltävään nukkumiseen. Monet bakteeri- ja virusperäiset patogeenit lisäävät reaktiivisesti unen määrää. Esimerkiksi influenssa- ja rhinovirukset sekä Epstein-Barrin virus aiheuttavat unen vuorokautisen määrän kasvun. Monissa infektioissa esiintyy myös unirytmin muutoksia. Unen spesifisistä funktioista infektion aikana ei silti ole tarkkaa tietoa.

Valvominen yöllä lisää nukkumiseen verrattuna kortisolin erittymistä. Kortisolin tiedetään vähentävän myös perifeerisen veren lymfosyyttien ja monosyyttien määrää ja lisäävän elimistön sisäisen tulehdusjärjestelmän välittäjäaineiden kuten sytokiinien tuotantoa. Univaje aiheuttaakin useimpien tutkimusten mukaan epäedullisia muutoksia elimistön immunologisen järjestelmän osatekijöissä (esim. lymfosyytit ja muut valkosolut). Sekä täydellinen että osittainen univaje aiheuttavat myös elimistön yleisen tulehdusmarkkerin, C-reaktiivisen proteiinin (CRP) nousun. CRP:n nousu voi olla tärkeää, sillä sen on todettu ennustavan sekä sepelvaltimotaudin että aivoveritulpan riskiä.

Siitä, miten ja missä määrin erityyppiset muutokset immuunivasteessa vaikuttavat ihmisen kykyyn torjua taudinaiheuttajia ei vielä varmasti tiedetä. Nukkuminen silti edistänee vastustuskyvyn kehittymistä. On esimerkiksi todettu, että influenssarokotuksen jälkeinen univaje hidastaa vasta-aineiden muodostumista.

Fysiologiset stressivasteet ja aineenvaihdunta

Unella on myös yhteyksiä elimistön fysiologisiin stressivasteisiin. Unettomuuden ja esim. peräkkäisten yövuorojen jälkeisen päiväunen aikana sympaattisen hermoston aktiviteetti ja noradrenaliinieritys lisääntyvät suhteessa unen tehokkuuden vähenemiseen. Osittaisen univajeen on myöskin todettu nostavan systolista verenpainetta. Sekä täydellinen univaje että vajaan viikon kestänyt osittainen kokeellinen univaje (n. 4 t unta / vrk) johtavat terveillä nuorilla koehenkilöillä osittaiseen insuliiniresistenssiin ja glukoosinsiedon heikkenemiseen.

Valvominen lisää myös ruokahalua: kasautuvassa univajeessa koehenkilöt kaipaavat erityisesti rasva- ja sokeripitoista ravintoa. Muutokset ruokahalussa johtunevat ruokahalua lisäävän greliini-hormonin erittymisen lisääntymisestä ja toisaalta ruokahalua vähentävän leptiini-hormonin samanaikaisesta erittymisen vähenemisestä sekä osittaisen että täydellisen univajeen aikana. Sekä unettomuuden että unen pituuden onkin todettu ennustavan painon nousua ja lihavuuden muodostumista.

Voiko valvomisesta sairastua?

Unen puute on todettu aikuisiän diabeteksen, ateroskleroosin ja sydän- sekä verisuonitautien, erityisesti sepelvaltimotaudin riskitekijäksi. Syynä lienevät edellä mainitut univajeen fysiologiset ja aineenvaihdunnalliset vaikutukset. Lyhyt yöuni ja unettomuus ennustavat lihavuutta sekä lapsilla että aikuisilla. Univaje liittyy myös mielenterveyden häiriöihin, erityisesti masennukseen. Näyttää siltä, että masennus voi aiheuttaa unettomuutta, mutta myös krooninen unettomuus voi yhtä hyvin lisätä riskiä sairastua masennukseen. Äskettäin todettiin suomalaisessa kunta-aineistossa, että unettomuus lisää sairauspoissaoloja lähes puolella. Mikäli perussairaudesta tai stressitekijästä koituu unettomuutta, työssä käynti voi väsymyksen kautta muuttua pian mahdottomaksi.

Univajeen vaikutukset vireyteen tunnetaan parhaiten: yhden yön kokonainen valvominen vastaa lähes promillen humalatilaan verrattavaa väsymystä. Univaje onkin liikenneonnettomuuksien ja tapaturmien syy. Esim. muutama vuosi sitten tehty suomalainen tutkimus osoitti, että 40 %:lla pitkää matkaa ajavista rekka-auton kuljettajista oli vaikeuksia pysyä hereillä vähintään joka viidennellä ajomatkalla ja 20 % ilmoitti torkahtaneensa rattiin vähintään kahdesti. Viime vuosina kumipyöräliikenteen työajat ovat vain huonontuneet.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että näyttö unen terveysvaikutuksista on yhä vakuuttavampaa. Unettomuuden, samoin kuin poikkeavan unen pituuden omaavia henkilöitä on lähes kolmasosa suomalaisista. Koska työperäiset unihäiriöt ovat yleisin lievän unettomuuden syy, tietoihin on pakko suhtautua vakavuudella myös työterveyshuollossa. Unen kansanterveydellistä merkitystä korostavat sen suorat vaikutukset aivoihin, ajatteluun, toiminnan ohjaukseen, muistiin ja tunteisiin. On selvää, että niin eläimet kuin ihmisetkään eivät nukkuisi lähes kolmasosaa elämästään, ellei unella olisi keskeisiä terveyteen ja lajin säilymiseen liittyviä vaikutuksia.

Mikko Härmä
LKT, professori
osaamiskeskuksen johtaja
Inhimillinen työ -osaamiskeskus
Työterveyslaitos
mikko.harma@ttl.fi

Kirjallisuutta

  1. Härmä M, Kompier M, Vahtera J. Work-related stress and health - risks, mechanisms and countermeasures. Scand J Work Environ Health 2006;32:413-419.
  2. Härmä M, Kronholm E, Kukkonen-Harjula K, Fogelholm M. Unihäiriöt ja lihavuus. Kirjassa: Lihavuus – painavaa asiaa painosta. Konsensuskokous 24.-26.10.2005, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ja Suomen Akatemia. Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala 2005. S. 47-52
  3. Härmä M, Sallinen M. Hyvä uni - hyvä työ. 105 s. Työterveyslaitos, Helsinki 2004.
  4. Härmä M., Sallinen M. Työperäisten unihäiriöiden yleisyys, merkitys ja vähentämiskeinot. Työ ja ihminen 2004:3, 136-149
  5. Kronholm E, Härmä M, Hublin C, Aro A and Partonen T. Self-reported sleep duration in Finnish general population. J Sleep Res 2006;15:276-290.
  6. Spiegel K, Leproult R, Van Cauter E. Impact of sleep debt on metabolic and endocrine function. Lancet 1999;354: 1435-39.
  7. Åkerstedt T, Frelund P, Gillberg M & Jansson B: A prospective study of fatal occupational accidents - relationship to sleeping difficulties and occupational factors. J of Sleep Research 2002;11: 69-71.