Sydänsairaudet

Sydänlihastulehduksen oireet ja tutkiminen

Sydänsairaudet
6.5.2011
Anu Turpeinen

Sydänlihastulehduksen diagnoosi ei aina ole helppo. Se perustuu kokonaisarvioon, jossa otetaan huomioon kliininen kuva, kuvantamis- ja vasta-ainelöydökset sekä mahdollisen sydänlihaksesta otetun koepalan antama tieto. Diagnostiikassa ovat keskeisiä potilaan huolellinen haastattelu ja kliininen tutkimus sekä tiedot aikaisemmista sairauksista ja käytössä olleista lääkeaineista. Oleellista on, että potilaat, joilla on vaikean etenevän myokardiitin taudinkuva, saavat spesifin diagnoosin riittävän nopeasti.

Oireet

Sydänlihastulehduksen kliininen kuva voi olla monimuotoinen. Tavallisin oire on rintakipu, joka voi olla joko repivä, angina pectoris -oireen kaltainen kipu tai sitten pistävä, hengitykseen liittyvä kipu. Hengenahdistus ja suorituskyvyn lasku ovat tavallisia oireita, samoin rytmihäiriötuntemukset. Usein itse sydänlihastulehdus saattaa kuitenkin olla oireeton tai vähäoireinen, ja infektio-oireet, kuten kuume ja hengitystieoireet, voivat olla päällimmäisenä.

Kaikki sydänlihastulehdukset eivät kuitenkaan liity infektioihin. Oli aiheuttaja mikä tahansa, sydänlihastulehduksen taudinkuva voi joskus olla vaikea ja jopa henkeä uhkaava. Oireina saattavat olla esimerkiksi epäselvä sydämen vajaatoiminta ja rytmihäiriöt. Joskus esimerkiksi viruksen aiheuttamassa myokardiitissa vajaatoiminta voi kehittyä nopeasti ja olla erittäin vaikea hoitaa.

Vakavat kammioperäiset rytmihäiriöt, jotka ovat onneksi harvinaisia, voivat aiheuttaa äkkikuoleman. Eteis-kammiokatkoksen aiheuttama harvalyöntisyys on myös mahdollinen. Joskus hyytymä eli tromboembolia, joka on peräisin vasempaan kammioon lammikoituneesta verestä, voi johtaa oikeaan diagnoosiin.

EKG

Varsinkin mikrobien aiheuttamassa sydänlihastulehduksessa EKG (ks. «Sydänfilmi eli EKG»1) on useimmiten poikkeava ja muistuttaa sydäninfarktissa esiintyviä muutoksia ST-välin ja T-aallon muutoksineen (kuva «EKG myokardiitissa»1). Ensimmäisten vuorokausien kuluessa ilmaantuu tyypillinen ST-välin nousu lähes kaikkiin kytkentöihin (sydäninfarktissa ST-muutos on yleensä rajoittunut tietylle alueelle). Tätä seuraavat ST-muutoksen häviäminen ja edelleen T-aaltojen kääntyminen negatiiviseksi 1–2 viikon kuluttua.

Ajoittaiset T-aaltomuutokset saattavat olla nähtävissä useiden viikkojen ajan, ja lievässä myokardiitissa ne saattavat olla ainoa viite taudista. Muita EKG:ssä havaittavia muutoksia ovat yksittäiset kammiolisälyönnit ja pitkäkestoisemmat kammioperäiset rytmihäiriöt sekä johtumishäiriöt, nimenomaan eriasteiset eteis-kammiokatkokset.

On huomattava, että aivan taudin alkuvaiheessa ja myöhemminkin EKG saattaa tilapäisesti olla normaali. Yksi normaalirajoissa oleva EKG ei sulje pois myokardiittia, jos oireet ja löydökset muutoin sopivat siihen ja EKG tulee rekisteröidä uudelleen esimerkiksi viikon kuluttua.

Laboratoriokokeet

Laboratoriokokeissa tulehdusarvot ja sydänlihasvaurion merkkiaineet ovat verrattain usein koholla. Virusvasta-ainetutkimuksilla ja muilla serologisilla näytteillä voidaan tutkia mahdollista taudinaiheuttajaa. Varsin tavallista on, että myokardiittiin liittyy esimerkiksi lievä maksa-arvojen nousu maksatulehduksen (hepatiitti) merkkinä. Maksa- ja munuaisarvot, samoin kuin kilpirauhasarvot, täydellinen verenkuva (eosinofilian toteamiseksi) ja reuma- ja sidekudossairauksiin liittyviä kokeita kontrolloidaan harkinnan mukaan.

Kuvantamistutkimukset

Sydämen kaikututkimus tehdään kaikille potilaille, joilla on todettu myokardiitti tai epäillään sitä. Vasen kammio voi olla suurentunut ja supistusvoima alentunut joko jollain alueella tai kauttaaltaan. Nestettä saattaa olla nähtävissä sydänpussissa. Muita löydöksiä varsinkin vaikeissa myokardiiteissa ovat sydämen sisällä todettava hyytymät, seinämien paksuntuminen ja läppäpoikkeavuudet. Lievässä myokardiitissa kaikututkimuslöydös saattaa olla kuitenkin normaali. Sydämen magneettikuvauksessa voidaan todeta seinämäliikehäiriö ja poikkeava sydänlihaksen korostuminen varjoainetutkimuksessa.

Koska sydänlihastulehduksessa ja sydäninfarktissa oireet ja löydökset saattavat olla varsin samankaltaiset, on jatkohoidon kannalta tärkeää erottaa nämä sairaudet toisistaan. Erotusdiagnostiikassa saatetaan tarvita apuna sepelvaltimoiden varjoainekuvausta.

Sydänlihasbiopsia

Koepalan otto sydänlihaksesta (sydänlihasbiopsia ks. «Sydänlihaksen koepala»2) on tarpeen erityisesti silloin, jos potilaalla on hankala vajaatoiminta, vakavia kammiorytmihäiriöitä tai johtumishäiriöitä, tai epäillään esimerkiksi jättisolu- tai eosinofiilistä myokardiittia. Näytteestä voidaan tutkia sydänlihaksen solu- ja rakennemuutoksia sekä saada lisätietoa taudinaiheuttajasta.