Työterveyslääkäri

Aivot ja liikunta

Työterveyslääkäri
2007;25(2):26-28
Kiti Müller

Ihmisen aivot, mieli ja keho toimivat kokonaisuutena. Aivojen hyvinvoinnin edistämisessä ja toimintakyvyn tukemisessa on tärkeätä muistaa liikunnan merkitys. Säännöllinen liikunta lisää psykososiaalista stressinsietokykyä ja edistää mielenterveyttä. Sen avulla ihminen voi ylläpitää ja kehittää kognitiivis-motorisia taitojaan. Liikunnallisesti passiivinen ihminen ei useinkaan yllä niihin älyllisiin suorituksiin, joihin hänellä muuten olisi edellytyksiä. Fyysisesti aktiivinen elämäntapa luo hyvän pohjan aktiiviselle, itsenäiselle vanhuudelle, jossa myös ajattelu edelleen sujuu.

Käytän tässä lyhyessä katsauksessa tanssia esimerkkinä siitä, miten monipuolisesti aivojen toimintakykyä ja hyvinvointia voidaan edistää liikunnan kautta. Tanssi voidaan nähdä taitolajina, jossa ihminen jatkuvasti oppii uusia asioita ja harjoituksen myötä kokee onnistumisen elämyksiä, kun liikesarjat alkavat sujua. Mekaanisesta askelsarjojen toistamisesta siirrytään vaiheeseen, jossa ihmiseltä vapautuu kognitiivisia resursseja musiikkiin eläytymiseen ja sen herättämien tunnekokemusten ilmentämiseen. Liikunta ruokkii sekä älyä että tunnetta.

Musiikin eri elementit aktivoivat eri aivo-osia

Aivotutkimuksella, jossa musiikin avulla selvitetään aivojen eri osien toimintaa ja vuorovaikutusta, on pitkät perinteet. Yhdistämällä tiede ja taide on selvitetty mm. isoaivopuoliskojen "roolijakoa" muusikin kuuntelussa ja analysoinnissa. Tutkimus on osoittanut, että oikean isoaivolohkon hermorakenteet ovat tärkeitä mm. sointimuistille, äänen värin/sävyn analysoinnille ja sävelten tunnistukselle. Vasen isoaivolohko on puolestaan tärkeä sävelten keston, ajallisen järjestyksen ja rytmin analyysissä. Musiikkielämyksen kokemisessa aivot toimivat kokonaisvaltaisesti, koska musiikin eri elementtien aktivoimat hermorakenteet ovat vahvasti toisiinsa verkottuneet. Lisäksi isoaivolohkojen välinen vahva hermosverkkopunos, aivokurkiainen, siirtää informaatiota jatkuvasti aivopuoliskojen välillä. Mielenkiintoisia ovat myös havainnot, joissa muusikoiden aivokurkiainen näyttäisi olevan paksumpi kuin sellaisten tutkimushenkilöiden, jotka eivät harrasta musiikkia aktiivisesti tai eivät ole alan ammattilaisia. Sillä mihin aivojamme käytämme on siis merkitystä sen kannalta, miten aivojen hermoverkot vahvistuvat ja kehittyvät. Tämä on käytännön esimerkki siitä, miten aivoissa olevat mahdollisuudet tulee aktivoida oman toiminnan kautta ja miten tiettyjen asioiden harrastaminen ja taitojen kehittäminen eli oppiminen muovaa aivoja. Musiikin avulla ihminen voi trimmat aivojaan monin tavoin.

Aivot ja tanssiaskeleet

Kuvassa « Aivoalueet ja liikkuminen. »1 esitetään aivojen toimintaa liikunnan näökulmasta. Tanssiaskeleita opetellessaan ihminen seuraa tanssinopettajaa, pariaan ja muita oppilaita katseellaan. Otsalohkot ohjaavat silmiemme liikkeitä oleellisina pitämiimme asioihin tai seikkoihin, jotka tilanteessa kaappavat huomiomme. Hyviä huomionkaappareita ovat esimerkiksi jalan tai käden heilahdus - liike - ja voimakkaat, kirkkaat värit. Näköratoja pitkin informaatio kulkee takaraivolohkojen näköalueille. Sieltä se siirtyy jatkokäsittelyyn otsalohkoihin, joiden avulla ihminen analysoi esimerkiksi sitä, miten omat liikesarjat onnistuivat suhteessa opettajan näyttämään esimerkkiin. Otsalohkot ovat myös tärkeässä roolissa, kun suunnittelemme tanssiaskeleita ja seuraamme vaikkapa tanssiparin kasvojen ilmeitä ja näin pyrimme ennakoimaan hänen toimintaansa ja tulkitsemme hänen mielenliikkeitään. Aivokuvantamisen menetelmin on myös osoitettu, että toisen henkilön motorisen suorituksen pelkkä passiivinen katsominen aktivoi otsalohkoja. Ihminen on tavallaan jo virittämässä aivojaan toimintaan. Valmiudet oppimiseen ovat olemassa ja seuraava askel on ottaa ne aktiiviseen käyttöön toiminnan kautta.

Kuva 1.

Aivoalueet ja liikkuminen.

Päälakilohkojen aivoalueet säätelevät liikkeitä ja ottavat vastaan tuntoaistien kautta välittyviä viestejä mm. raajoista. Alueilla on myös kehon tilan ja suuntien hahmottamisen kannalta tärkeitä hermostorakenteita. Pikkuaivot osallistuvat tasapainon hallintaan ja motoriikan hienosäätöön. Aivorungossa olevat rakenteet ovat tärkeitä liikekoordinaatiolle.

Ohimolohkoissa tapahtuu kuulonvaraisen informaation käsittely ja siellä sijaitsee myös muistin ja oppimisen kannalta tärkeitä aivoalueita. Uudet taidot tallentuvat säilömuistiin ja ovat sieltä aktivoitavissa seuraavalla tanssitunnilla. Ohimolohkojen kärjessä sijaitseva, mantelitumakkeeksi nimetty alue on tärkeä tunnemuistille. Edelleen autonominen hermosto välittää keskiaivoihin tietoa kehon tilasta, kuten sydämen sykkeestä ja ihmisen yleisestä fysiologisesta viritystilasta. (Onko ihmisen olotila esimerkiksi levollinen vai jännittynyt?) Mantelitumakkeiden ja keskiaivojen rakenteiden sekä otsalohkojen välillä on runsaasti hermoratayhteyksiä. Sopiva tunnetila motivoi ja edistää oppimista, kun taas tanssiin yhdistyvä kielteinen kokemus voi jopa lamaannuttaa ihmisen.

Sydämen ja järjen liitto

Vasemman isoaivopuoliskon on katsottu erikoistuneen enemmän kielellisiin toimintoihin ja loogis-analyyttiseen ajatteluun ja oikean taas näönvaraisen ja ns. tunnetason eli intuitiivisen tiedon käsittelyyn. Aivokurkiainen on jälleen varmistamassa tiedonsiirron aivopuoliskojen välillä. Niinpä sopiva tasapaino järjen ja tunteen käytössä on mahdollista löytää.

Tanssimisen aikana liike ja liikesarjat sekä musiikki aktivoivat monipuolisesti eri aivoalueita. Toiminnallisesti ne muodostavat kokonaisuuden ja näin hermoverkkojen väliset yhteydet vahvistuvat liikunnan avulla. Tanssiaskelia opetellessaan ja pohtiesaan ihminen ylläpitää ja kehittää oppimisvalmiuksiaan ja usein huomaamattaan hioo myös loogisanalyyttisiä taitojaan. Musiikin ja liikunnan yhdistelmän aktivoimat aivojen tunnekeskukset ovat puolestaan perustana terveyttä edistäville tunnekokemuksille. Ja kun ihminen voi tanssia sekä yksin, parin kanssa tai ryhmässä, vaihtoehtoja sosiaalisen vuorovaikutuksenkin näkökulmasta on lukuisia.

Liikunnan yleiset vaikutukset aivojen ja mielen hyvinvointiin sekä terveyteen

Säännöllinen, ihmisen toimintakykyyn ja elämäntilanteeseen sopivasti mitoitettu liikunta lisää psykososiaalista stressinsietokykyä. Se myös parantaa autonomisen hermoston säätelytehoa. Liikunnalla on osoitettu olevan antidepressiivista vaikutusta. Se ehkäisee myös unettomuutta ja sen on osoitettu edistävän unettomuuden hoitoa. Liikkumisen ajankohtaan on syytä kiinnittää huomiota. Se tulisi ajoittaa mieluiten vuorokauden aikaan, jolloin ihminen on virkeimmillään ja sitä tulisi välttää välittömästi heräämisen jälkeen. Nokosilta ei siis ole syytä mennä suoraan lenkkipolulle eikä kuntosalilta suoraan yöpuulle. Liikunnassakin tulee noudattaa kohtuutta, koska runsaan liikunnan on osoitettu voimistavan stressivasteita.

Henkilöillä, jotka keski-iässä harrastivat liikuntaa vähintäin kaksi kertaa viikossa, oli seurantatutkimuksen mukaan vanhemmalla iällä 50 %:a pienempi riski sairastua dementiaan ja jopa 60 %:lla pienentynyt riski Alzheimerin taudin ilmaantumiseen. Liikunnan dementiaa ehkäisevässä vaikutuksessa oleellisinta saattaa olla liikunnan myönteinen vaikutus vaskulaarisiin riskitekijöihin, joiden on osoitettu olevan yhteydessä Alzheimerin tautiin.

Liikunta pitää yllä hyvää tasapainoa ja tätä kautta ehkäisee mm. kaatumistapaturmia ja niiden komplikaatioita (kuten lonkkamurtumia). Liikunnan osaksi elämäntapaansa omaksunut ihminen panostaa terveempään ja aktiivisempaan vanhuuteen. Työikäisiä voidaan tässä tukea erityisesti työpaikkaliikuntaa kehittämällä unohtamatta kuitenkaan hyötyliikuntaa eli kävelyä ja rappusten kulkemista.

Kiti Müller
neurologian ja neurokognitiivisen ergonomian dosentti, tutkimusprofessori
Aivot ja työ tutkimuskeskus
Työterveyslaitos
mailto:kiti.muller@ttl.fi

Kirjallisuutta

  1. Abbot RD. Walking and dementia in physically capable elderly men. JAMA 2004;292(12):1447-53
  2. Hari R. Sosiaalisen kognition hermostollinen perusta. Duodecim 2003;119(15):1465-70
  3. Korkeila K. Mikä suojaa stressiltä ja stressihaitoilta? Suom Lääkäril 2006;61:4085-4090
  4. Müller K. Aivokutinaa. TTL Kustannus 2001
  5. Weuve J. Physical activity, including walking and cognitive function in older women. JAMA 2004;292(12):1454-61